sunnuntain hopinoita

Sunnuntain toiseksi viimeista tuntia viedaan. Sitten tomahdetaan maanantain puolelle. Toivottavasti silloin ollaan jo unten mailla. Lapsista 50% on siella jo. Mr.Firefighter ja Mr.Villiviikari viela viihdyttaa meita. Kun ajeltiin kirkolta kotia, ni paatettiin viettaa mukava perheilta. Mukava se kylla oli, mutta perheilta se ei ollut :) Iltaruoan jalkeen Brian sai palosoiton ja eikun tulipaloa sammuttamaan. Asken vasta tuli takaisin. Perheilta jai haaveeksi vaikka mukavaa mulla oli lasten kanssa. Herkuteltiin mansikkasmoothieta seka harjoteltiin Jillianin kanssa pianonsoittoa. Seka aitienpaivaohjelmaan laulua.

Eilen illalla vietimme aiti ja isa-iltaa Marjolla ja Pekalla. Pienella joukolla keskustelimme elaman ilosta. Mista se koostuu, mita se tarkoittaa. Me nuoret parit saimme kuunnella mukavia neuvoja parilta vanhemmalta pariskunnalta, seka jakaa omia kokemuksia, kun kaikki lapset ovat pienia. Miten sen kaiken hassakan keskelta voi loytaa viela elaman ilon. Ja loytyyhan se. Totesimme myos miten aika vierahtaa nopeaa. Eras pariskunta totesi, miten 5 vuotta sitten oli viela taysi hassakka vaipanvaihdon ja mammapullojen keskella. Talla hetkella he odottavat ensimmaisen lapsenlapsensa syntymaan. On aika siirtya mummiksi ja ... ja.... ja...tuleva isoisa ei ollut viela varma, mika haluaa olla. Se kannattaa miettia tarkasti, sita nimea kun tulee kantamaan koko loppuelaman. Niin teki minunkin lasteni vaari. Mietti kauan, kunnes tuli lopputulokseen vaari. Itse olen kylla ihan iloinen tasta aidin roolista seka vaippojen vaihtamisesta... hektista tama on kylla joo. Mutta kun huomaa ne elaman ilot arjesta, kokoaa niista sen ison kasan, niin kylla arjesta tulee juhla. Ja arkea ei silloin halua vaihtaa mihinkaan. En ainakaan mina halua. Eiks oo asiat hyvin, kun joka paivainen elama on yhta juhlaa..!

En saa mielestani perjantai-iltapaivan keskustelua puistossa marokkolaisen pariskunnan kanssa. Perheen mies on asunut taalla jo 10vuotta, hanella oli nuori vaimo, jota veikkaisin n.20-25 vuotiaaksi, joka oli asunut taalla 2vuotta.  Siina lasten leikkiessa, rupattelimme keinuissa samaan aikaan kiikkuen. Paljon oli marokkolaisella tytolla sanottavaa. Vahan viela englannin kieli hakusessa, mutta asiaa tuli, tuli paljon espanjaksi.. Ja ihme kylla, saatiin me paljon myos puheltua. Kadet, jalat, ilmeet ja aanenpainot kayttoon, niin kaikesta selviaa! Perheen aidilla oli kova ikava takaisin kotia, ei malttanut odottaa kesaista reissua kotimaahansa.

 He ajattelivat muuttoa tanne meidan lahelle, haluavat pois Toronton kaupungin molysta. Haluavat rauhaan, luontoon, vapaammille vesille, jossa voisivat elaa ja kasvattaa perhetta. Sattumalta olin katsonut lehdesta vuokrattavia taloja puiston laheisyydesta ja neuvoin heille ajo-ohjeet yhteen paikkaan. Kun puistosta lahdettiin, ajoin heidan perassaan, sinne pain he kaantyivat. Toivon, etta he saisivat mieluisan vuokra-asunnon taalta pain.

Heilla on maanantaina 2vuotta tayttava suloinen pikkupoika. Tuli keskusteluissa ilmi, etta vahan heilla on ystavia, perhe Marokossa, sosiaalinen elama on hyvin hiljaista. Lahtivat siis pikkupojan synttariajelulle puistoon.  Tonkiessani laukustani tuttia, loysin kinder munan (paasiaisen jaljilta), annoin sen pikku Adam-pojalle ja toivotin hyvaa syntymapaivaa. Aiti ja isa puhkesi kyyneliin. Ensimmaista kertaa, joku muisti heidan pikkupoikaansa taalla Kanadassa hanen syntymapaivanaan.

Liikuttava kohtaus. Liikuttava kohtaaminen puistossa. Liikuttavat keskustelut. Liikuttava ystavyys.

Keskustelun myota nousi kiitollisuus, miten hyvin itse on sopeutunut tanne.  Hulluudesta se vissiin johtuu, joka on syntymalahjana annettu perintona molemmilta mummoiltani ;)! Halu olisi auttaa ja tukea  naita tulevia siirtolaisia. Idea on jo keksitty. Taytyisi vain pistaa kaytantoon!Wau, miten hienoo se olisikaan oppia tuntemaan uusia ihmisia, kulttuureita, tapoja ja elamaa. Toivottavasti taman idean kautta tapaisin uudestaan myos taman marokkolaisen tyton. Jos ei, niin sitten puistossa.